Hyttysverkko

Kestävät ja kotimaiset hyttysverkot pitävät ötökät ulkona.

Suomen lyhyttä kesää ei kannata pilata sillä ettei ikkunaa voisi pitää auki sen takia, että sieltä tulevat
asunnon sisälle raittiin ilman lisäksi kaikenmaailman itikat. Jäähyväiset ininälle ja muille ötököille on helppo jättää
ikkunan sisä- tai ulkopuolelle asennettavan hyttysverkon avulla. Toteutamme hyttysverkot mittatilaustyönä ikkunamittojen
mukaan ja tämä takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen hyönteispuittteen istumisessa ikkunaan. Ikkunamittojen mukaisesti toteutettu hyttysverkko istuu paikoillaan napakasti, asentuu helposti ja on myös ilo silmälle.

Hyttysverkkojen valmistus

Hyönteispuitteemme valmistetaan mittatilaustyönä ikkunamittojen mukaisesti. Näin hyönteispuitteesta saadaan juuri oikean kokoinen joka istuu ikkunaan mallikkaasti sekä on helposti asennettavissa ja tarvittaessa irroitettavissa myöhemmin esimerkiksi hyttyspuitteen pesua varten.

Hyönteispuitteita on saatavilla kaikissa teollisuusmaalien RAL-Väreissä ja vakiovärimme ovat ns. varastovärejä jolloin niitä löytyy meiltä heti.

Hyttysverkot valmistetaan laadukkaista materiaaleista eli kotimaisesta männystä, profiloidusta muovista tai alumiinista. Laadukkat materiaalit takaavat tuotteillemme hyvän ja pitkäikäisen kestävyyden.

Hyttyspuitteemme ovat valmistettu säänkestävistä materiaaleista. Suosittelemme kuitenkin hyttyspuitteen poistamista ikkunasta pakkaskauden ajaksi. Tällöin vältetään jäätymisestä aiheutuvia vaurioita ja saadaan vähennetyksi mahdollisia lintujen aiheuttamia tuhoja.

Hyttyspuitteillamme on viiden (5) vuoden takuu, koskien materiaali- ja valmistusvirheitä. Takuu ei kata välillisiä vaurioita eikä vaurioita, jotka ovat syntyneet ulkoisen tekijän vaikutuksesta.

Verkkomateriaalit

Hyönteisverkoissa käytetään verkkomateriaalina normaalisti lasikuituverkkoa.
Verkkomateriaalin osaltakin

Kuitenkin joskus voi olla tarvetta saada hyttysverkkolle muitakin ominaisuuksia.  joten siksi verkkomateriaaliakin on saatavilla useampia.

Yleisimpien kokojen hinnat

  • 30cm x 30cm, hinta 30 euroa
  • 30cm x 100cm, hinta 35 euroa
profiilivärit
hyttysverkko ikkunaan ja nukut yösi rauhassa

Mistä ottaa mitta ?

Helpottaaksemme oikeiden mittojen ottamista niin voit myös toimittaa meille kuvan ikkunastasi/ikkunoistasi niin kerromme vastausviestillä mistä otat mitat.

Voit toimittaa mittakuvasi meille sähköpostitse, whatsapilla tai oheisella yhteydenottolomakkeella.

Hyttysverkon asennus

Hyttysverkko asennetaan ikkunaan joko sen sisä- tai ulkopuolelle ja kiinnitys sisäpuolelle tapahtuu kiinnikejousen avustuksella. Ikkunan ulkopuolelle asennettava hyttysverkko asennetaan paikoilleen erityisen kiinnikesarjan avulla. Kiinnitystavat tuovat mukanaan verkon asennukseen vaivattomuuden ja mahdollistavat myös verkon irroittamisen tarvittaessa helposti esimerkiksi pesua varten.

Asennusvideot- ja ohjeet

Asennusvideoiltamme ja -ohjeistamme löydät asennuksen lisäksi ohjeet ikkunamittojen ottamiseen hyttysverkon koon mitoittamista varten.

huulisalpakiinnitys hyönteispuitteelle

Pyydä tarjous tai kysy lisätietoja hyttysverkoista

041 4332 272
info(at)puukomponentti.com

Kirjoita tähän kenttään ikkunoiden mitat ja muut terveiset tilaukseen/tarjoukseen liittyen

Toimitamme tuotteitamme koko Suomeen Matkahuollon ja Postin välityksellä. Toimituskulut alkaen 15 euroa.